Ranskanluppa
Kasvatan ranskanluppia värissä chinchilla. Värin olen valinnut sen kauneuden ja haasteellisuuden takia. Suomessa kanta on hyvin pieni ja vaikeinta tässä onkin erisukuisen yksilön hankinta. uutta verta pitääkin silloin tällöin katsella ulkomailta. Kanin pitää olla väriltään ja muodoiltaan hyvä ja tämä tietenkin vielä vaikeuttaa entisestään. Nyt olen jo päässyt melko hyviin tuloksiin värin kanssa.
Ranskanlupista
Historiaa
Luppakorvaisia kaneja on tunnettu 1600-1700- luvuilta asti. Yksi tai useampi mutaatio on aiheuttanut riippuvat korvat. Ranskanluppa on todennäköisesti kehitetty Ranskassa. Ensimmäinen määritelmä rodusta löytyy ranskalaisesta kirjasta vuodelta "Le Jardin de Plantes", vuodelta 1845. kirjoittaja M. Boitard. Ensimmäisen kerran ranskanluppa esiteltiin näyttelyissä vuonna 1863. Ruotsiin ranskanluppa tuli 1900-luvulla, josta se luultavasti kulkeutui Suomeen.
Ranskanluppa kuuluu jättirotuihin ja se onkin maailman suurin luppakorvainen rotu. Suuresta kokonsa vuoksi sen alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut lihantuotannossa. Nykyään ranskanlupan suosio lemmikkinä on kasvussa.
Ranskanluppa on maailman kolmanneksi suurin kanirotu ja ihannepainon pitäisi ylittää 5,51 kg
Ulkomuoto
Ranskanlupan runko on lyhyt mutta leveä. Rungon kuuluu antaa raskas ja massiivisen voimakas vaikutelma.
Rinta on hyvin leveä ja kiinteä.
Selkä on hyvin leveä, voimakas ja lihaksikas. Selkälinja, niskasta ristiin on hyvin kevyesti kaareutunut. Rististä hännänjuureen voimakkaammin kaareutunut (neljäsosaympyrä).
Etujalat ovat hyvin voimakkaat, lyhyet ja suorat, asento niin, että kani vaikuttaa matalalta, vaikka jalat kantavat rungon ilmassa. Lavat tiiviisti runkoa myöten. Takajalkojen asento pitää olla rungon myötäinen.
Reidet ovat lihaksikkaat ilman tuntuvia luita, sisäreidet tiiviisti runkoa vasten.
Häntä on normaalisti kehittynyt, hyvin karvoittunut ja asento runkoa vasten.
Korvien kuuluu olla hyvin laskeutuvat ja korvakyhmyjen hyvin erottuvat. Korvat riippuvat suoraan korvakyhmyistä alaspäin, tiiviisti poskea vasten ja joiden sisäpuoli on poskea vasten. Edestäpäin katsottuna korva on taipunut sisäänpäin, muodostaen heikon kaaren. Korvat ovat juuresta putkella, joka aukenee päitä kohden lusikan muotoiseksi. Korvat ovat hyvin karvoittuneet. Korvien pituus kärjestä kärkeen pitää olla vähintään 36cm. Korvien pituuden tulee olla sopusuhteessa rungon kokoon.
Uroksen pää on hyvin lyhyt, jossa on kaareva profiili, leveä otsa ja täyteläiset posket. Naaraan pää on hiukan pidempi ja kapeampi. Mitä lyhyempi, leveämpi ja pyöreämuotoisempi pää on, sitä parempi.
Kaula on lyhyt ja yleisvaikutelmana pää asettuu suoraan runkoon ilman näkyvää kaulaa.
Uroksella ei saa olla leukapussia. Sillä voi kuitenkin olla niin sanottu leukavekki, eli kapea ihopoimu. Naaraalla saa olla pieni leukapussi. Vanhemmalla eläimellä sallitaan hiukan suurempikin leukapussi.
Lähde:
Pohjoismainen kanistandardi, svensk upplaga
Väreistä joita kasvatan:
Chinchilla
achiachi BB CC DD GG
Karva on vyöhykkeittäin jakautunut. Karvankärki on musta, jonka jälkeen on valkoisesta heikosti harmaanvalkoiseen oleva vyöhyke, jota seuraa mustasta harmaaseen oleva vyöhyke, jota seuraa vaaleanharmaasta valkoiseen oleva vyöhyke (väliväri). Karvan pohjaväri on tummansini-harmaa.
Peitinväri on tällöin valkoisesta sinivalkoiseen sekoittuneena mustaan. Kokonaisvaikutelma on tällöin taustalla loistava harmaan sävy, johon on sekoittunut mustat karvankärjet. Mustat karvankärjet muodostavat luonteenomaisen varjostuksen voimakkaasti erottuvaksi. Varjostuksella on taipumus heikentyä eläimen takaosaan päin, joten mitä pidemmälle varjostus ulottuu, sen parempi on väri. Ihanne on loimuava varjostus niskakolmiosta hännänjuureen. Korvien reunat ovat mustat. Nuorilla eläimillä voi olla rusehtavampi sävy, mutta ensimmäisen karvanvaihdon jälkeen sen tulee olla poissa.
Chinchilla on luonnonväri ja sen vuoksi sillä on nenä, vatsa, hännän alapuoli, jalkojen sisäsivut, leuanreunat ja silmien ympärykset valkoiset. Niskakolmio on valkoisesta vaaleanharmaaseen ja se on mahdollisimman lyhyt. Heikosti erottuvat vaaleat raidat etujaloissa eivät ole virhe.
Karvan välivärin tulee olla n. 0,5 cm leveä, vaaleanharmaasta valkoiseen ja terävästi rajoittunut sekä ylä- että alapuolelta.
Pohjaväri:
tulee olla niin tumman harmaansininen kuin mahdollista ja peittää noin puolet karvan pituudesta
Silmien väri: ruskea
Kynsien väri: ruskea
Pisteitä vähentäviä virheitä:
Vaalea rinta ja vaaleat sivut. Rusehtava sävy päässä ja korvissa. Suuri niskakolmio. Heikosti värittyneet korvien reunat. Heikko varjostus. Sekoittunut väliväri. Vaalea pohjaväri. Pohjavärin puuttuminen vatsasta. Voimakkaasti erottuvat raidat etujaloissa.
Hylkääviä virheitä:
Rusehtava sävy peitin- ja välivärissä. Väliväri ja varjostus puuttuvat.
Lähde: Kaniininkasvattajien kurssimateriaali 17.3.2012 "kuinka valita hyvä kani jalostukseen tai näyttelyihin".